Ja jälleen oli aika aloittaa uusi asiakastyö, kun edellinen oli saatu valmiiksi.  Tämän sain ihanalta ystävältä, joka toivoi uutta pinnankäsittelyä vanhaan peilipiironkiin niin että väri säilyisi samana ja samalla kunnioitetaan peilipiirongin vanhaa ikää.

Tässä alkuperäinen kuva kun peilipiironki saapui minulle:

Piironki oli valmiiksi purettuna minulle joten työ oli helppo aloittaa.


Homma lähti käyntiin siten, että ensin kaikki vetimet suojattiin teipein ettei ne vahingoitu hionnassa. Sitten aloin hiomaan vanhaa lakkapintaa käsihiomakoneella ja kaikki kohdat mihin ei koneella päässyt piti hioa käsin. Hiomapaperin karkeus oli koneessa 120 ja käsin hionnassa 100.


Peilin sisäpinta suojattiin reunoista teipein, jotta peilin pinta ei naarmuunnu hionnan aikana ja myöhempää työvaihetta varten suojana ettei sotke sitä lasuurilla (itse tehty kuultomaali) ja lakalla.

Kuvassa peili hiottuna.















Sitten oli aika siirtyä käsihiontaan, kun koneella ei enää päässyt hiomaan näitä kohtia. Esim. ison kaapin kulmat ja pienten kaappien reunat.














Toinen pikkukaappi ennen:                         Ja jälkeen:



Sitten oli aika toteuttaa piirongille väri. Opettajan arvion mukaan alkuperäisessä olisi käytetty petsausta, mutta itse halusin mieluummin tehdä lasuurin, koska se on mielestäni kauniimpi.
(lasuuri ohje sama kuin puusohvassa, mutta pigmenttien käyttö alkuperäisen sävyn mukaan vähän erilainen kuin sohvassa, tähän käytetty vähemmän ruskea umbraa)


Viimeisenä vaiheena oli lakkaus Super Unica 60-lakalla kolme kertaa. Muutamaa kohtaa korjailin taidevärein, että väri muuttuu tasaiseksi siltä kohtaa. Lakkausten välissä tein todella kevyen välihionnan hiekkapaperi 400:sella ja sitten pölyjen poisto tärpättiin kostutetulla rätillä.


Ja näin työ onkin sitten valmis ja tässä lopputulos:
















Loppukommentteina voin sanoa, että tätä oli kiva työstää ja oli mahtava huomata miten lähelle onnistuin pääsemään alkuperäistä sävyä ja että laseeraus oli todella hyvä valinta. Peilipiirongin omistajakin oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen, mikä on aina ihana kuulla että on onnistunut työssä.








Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoismaalausnäyttö