Näytön paikka!


Ensimmäinen näyttö edessä ja aiheena sisämaalaus..


Ensimmäinen kohde, jonka valitsin näyttöön:

Olimme ohjaajan kanssa maalailemassa Pernajassa rivitaloasuntoja.. Minä sain tehtäväksi aloitella ensin suojaamaan lattiat suojapaperilla sekä lattialistat suojasin maalarinteipillä. Sen jälkeen aloin kittailemaan seiniä ja laittamaan nurkkakohtiin akryylimassaa jos tarve vaati. Tässä kohteessa nurkat olivat melkoisessa kunnossa, joten lähes joka nurkkaan sai vetää uudet akryylimassat sekä verholautojen vierustoihin myöskin. Osa seinien rei`istä oli isoja ja läpireikiä, joten niihin sai laittaa enemmän kittiä ja jopa kaksi kertaa. Osan kohdista ohjaaja kerkesi kittailemaan myöskin. Kittinä käytimme Presto LF tasoitetta. (samaa mitä koulussa käytimme)

Seuraavaksi kun kitit olivat kuivuneet pääsi hiomaan kohdat sekä paikkamaalaamaan.

Sen jälkeen pystyi paremmin aloitella maalaushommat. Ensiksi suoritin rajaustyöt katon rajaan rajaajaa apuna käyttäen sekä nurkat patteririssalla ja lattialistan rajan sekä ikkunat pensselillä ja sen päälle patteririssalla, kun näin oli minua aikaisemmin ohjeistettu tekemään. 

Rajausten jälkeen pääsi maalaamaan kokonaan seinät. Maalina käytimme maalarin valkoista Ässä 7 remonttimaalia.

Maalasin tässä kohteessa kaikki muut huoneet paitsi vessan. (makuuhuone, olohuone, keittiö, eteinen ja tuulikaappi, myöskin patteriputket maalattiin)

Alla kuvia kohteesta: 

-kuvissa on akryylimassan laitosta ennen ja jälkeen kuva ensimmäisenä
-toisessa rajauksista ja paikkamaalausta
-lopuissa valmista jälkeä ennen siivouksia sen tarkemmin




                                                                                   















Toinen kohde, jonka valitsin näyttöön:

Kohteena meillä on Espoossa rappukäytävien maalausta, joissa ohjeistuksena maalata pohjakerros sekä 1 rapunnousu ylöspäin oleva seinä. (joissain myös raput alaspäin, joten se seinä myöskin)

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta harjoitella rajausten tekoa ilman suojateippauksia. Teippiä kuluisi muuten niin paljon, joten oli aika kokeilla sitä ilman suojauksia. Ainoastaan suojapaperi alla paitsi portaikossa. Mukana kulki myös kostea liina, jolla sai tarvittaessa pyyhkiä listoista ja ikkunantasoista pölyt pois ennen maalausta sekä maaliroiskeet.

Kittausten osalta en juurikaan ole päässyt tässä kohteessa osallistumaan, kuin ainoastaan pienesti jos on tarvinnut vetää toisen kerran joihinkin kohtiin tai olen huomannut, että jostain kohdista puuttuu vielä kitit. Suurimmaksi osaksi olen rajaillut porrasnousut ylös ja alas, rajannut myös sen mitä yltää niin myös "katon rajan" ja sen jälkeen maalannut seinän. Myöskin kerennyt maalailemaan osan seinistä ja niihinkin ensin rajaukset.

Tässäkin kohteessa tarvittaessa käytämme akryylimassaa nurkkiin ja sitä päässyt ainakin pariin otteeseen täällä laittamaan. 

Alla kuvia kohteesta:

-ensimmäisessä kuvassa porras alkuperäisenä, toisessa rajaus tehtynä pensselillä ja kolmannessa kun vedetty vielä patteririssalla
-seuraavana 3 kuvaa portaista seinä kokonaan maalattuna ja neljäs, jossa näkyy kittaukset(2 eri rappukäytävän portaat)
-kuva ylätasanteen ikkunasta, jonka ympäriltä piti maalata
-kuva nurkkauksesta portaikon alhaalla, jonka myös maalasin
-kuva portaiden alta, jonka maalasin
-kuva tolpasta, jonka maalasin






























Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erikoismaalausnäyttö